[669 sanaa]

Huono näköisemmällekkin matkaajalle olisi ollut selvä, että Remus Lupin oli ihastunut Sirius Mustaan, ja Sirius Musta oli ihastunut Remus Lupiniin. Heille itselleen se tuntui olevan aivan mahdotonta nähdä. He kun olivat teinejä, joilla oli paljon epävarmuuksia itsestään.

Eräskin päivä he olivat kävelleet kaksin käytävällä jutellen kaikesta ja yhtäaikaa ei mistään, kun parvi oppilaita oli juossut heidän molemmilta puoliltaan pakottaen kaksikon painautuvan aivan toisiaan vasten nenät vastakkain, jotteivät joutuisi 5.-luokkalais lauman runnomaksi.

Heidän molempien kaulaa pitkin aina poskille saakka oli hiipinyt puna heti oppilaiden poistuttua mahdollistaen kaksikon erkaantumisen. He olivat kuitenkin molemmat olleet sitä mieltä, että toisen puna oli vain mielen julma pila. Kaksikko oli siis jatkanut oloaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainakin ulkoisesti, koska mielessään he molemmat kävivät mielessään sitä, kuinka lähellä he olivat olleet.

On mukavaa uskoa satuihin ja mielessään kehittelemiin hetkiin. Niihin voi aina palata ja ne tuovat lohtua ja turvaa. Siispä pojat aina palasivat hetkeen, joka kaikotessaan alkoi aina vain tuntua enemmän unelta, koska eihän onnea voinut olla muuta kuin lasten iltasaduissa, jossa prinsessa ja prinssi aina kaiken jälkeen päätyvät yhteen ja elävät elämänsä ikionnellisina loppuun asti, eihän? Ainakin näin kertoivat nuorten mielet poikaparoille, jotka yrittivät pitää unelmistaan kiinni.

Oliko siis vai jumalten pilkkaa, että jo samana iltana muutama hassu sananen tekisi nuorukaisten elämään niin suuren käänteen?

Kaikki neljä, James, Sirius, Remus ja Peter, makasivat vuoteillaan. Heidän kaikkien kuuluisi olla unessa, mutta vain Peter oli. Remus ei vain yksin kertaisesti saanut unta. Hänellä oli liikaa asioita mietittävänä, että hänen ajatuksensa olisivat suostuneet olemaan hiljaa. Sirius ja James sen sijaan puhuivat Siriuksen sydänsuruista, mutta he olivat unohtaneet vaimennous-loitsun, joten Remuksella oli kaikki ovet avoinna kuullakseen heidän keskustelunsa.

Sirius selosti Jamesille käytävällä tapahtuneet läheisyyden ja sen aiheuttamat tunteet. "James, miksei hän suudellut minua?" Sirius kysyi. "Yhtä lailla voisimme kysyä, mikset sinä suudellut häntä?" James kysyi tyynen rauhallisesti. "Ei sellaista tehdä tuosta vaan, ei varsinkaan kun koko lauma 5.-luokkalaisia on kuuntelemassa" Sirius sanoi. "Nimen omaan" James sanoi.

Sirius huokaisi. "Varmistaakseni, että olemme samalla sivulla, sinä siis olet ihastunut häneen, etkö?" James kysyi. "Ihan kuin se ei olisi jo tarpeeksi selvää, mutta olen ja uskon että hän ei ole ihastunut minuun. James olen pahoillani, tämä on ihan tyhmää" Sirius sanoi. "Elä ole" James sanoi.

Remus tahtoi osoittaa, kuinka väärässä Sirius oli. Hän siis huokaisi ja nousi istumaan sängyssään. Lakanoista lähtevä kahina kiinnitti kahden keskenään keskustelevan pojan huomion. "Oletko sinä hereillä Remus?" James kysyi pimeydeltä otettuaan ensin loitsun pois, jonka hän luuli langettaneensa, mutta joka ei koskaan ollutkaan.

"Olen ja unohditte vaimennous-loitsun" Remus sanoi. James ja Sirius mutisivat jotain epämääräistä, varsinkin Sirius oli häpeän pauloissa. "Sirius sinä olet väärässä, minä-"

Remus kuitenkin valitettavsti joutui keskeytetyksi unissapuhuvan Peterin ansiosta. "Sirius, James, lopettakaa se helvetin paneskelu!"

Sanat kaikuivat öisessä makuusalissa, kun kukaan ei enää hiiskahtanut sanaakaan hetkeen. Remus käveli hiljaa takaisin omaan sänkyynsä leikkiäkseen nukkuvaa. Hänen maailmansa oli sortumassa kuin pöydältä maahan pudonnut palapeli, josta lähtee vain muutama pala, mutta ilman noita muutamaa palaa se ei voi olla valmis. Se ei voi olla kokonainen.

Remus ei ollut uskonut, että Siriuksen ja Jamesin välillä olisi mitään sen enempää, ehkä hän oli väärässä. Mieli kun muokkaa maailmaa omaan muotoonsa, jotta se näyttäisi vähän kivemmalta, paitsi jos on masentunut niin silloin niin, että se näyttää kurjemmaksi. Tätä kai kutsutaan näkökulmaksi.

Sirius kuitenkin oli täynnä vihaa Peteriä kohtaan. Sirius arvasi mitä Remus oli aikeissa sanoa, hän arvasi miten Remus nyt ajatteli, hän arvasi miten nuo yöhön viattoman tietämättömästi nukkuvan pojan suusta lausutut muutama sananen olivat muuttaneet paljon. Tai ehkä ne muuttivat vain vähän, mutta mikä sen ikäisenä tuntui siltä kuin jos pitäisi kannatella lautaa, jonka päällä kaikki murheet ovat, ja yksikin pieni hiekan jyvä olisi liikaa.

James piteli Siriuksen käsiä pojan selän takana, jotta poika ei olisi rynnännyt ja kuristanut Peter raukkaa hengiltä kuplivien tunteiden vallassa. "Sirius, älä. Se ei ole sen arvoista, Peter ei tarkoittanut. Hän on unessa, näetkö? Hän ei tiedä mitä sanoi" James mutisi hampaita yhteen purren Siriuksen korvaan.

Vaati kuitenkin paljon vielä aikaa ennen kuin Sirius rauhoittui ja luopui murha aikeistaan. Voi poika parkoja, kaikkea sitä.