Harry pov

Keskiviikko aamuna saapui taas uusi kirje pöllön mukana. Annoin pöllölle palan suklaata, ja avasin kirjeen.

Hei,
Vähä outoo et avaudut mulle siitä et näit unta sun ihastuksen suutelusta, eikö susta? Joka tapauksessa, kivat kai sulle? Taidat olla aika yksinäinen tyyppi, hmm en oo tavannu montakaan yksinäistä rohkelikkoa. Luulin, että luihiuset oli niitä masentuneita. Ootko muutes tyttö, poika vai molemmat/ei kumpikaan, ei oo tietenkää pakko kertoo. Ite oon poika.

~lohikäärme

Vihdoin oli keskustelua, eikä vaan kiusallista esittäytymis touhua. Päätin heti kirjoittaa vastauskirjeen.

Moi
Ei kai se haittaa sua jos avaudun? On mul ystävii, mut en vaa jotenki pysty puhumaan niille mun ihastuksesta, ku mua pelottaa et ne reagoi huonosti. Oon sit kai jotenki kokenu sut turvalliseks ku en tiiä kuka oot. Sulle on helpompi avautua, kun ei törmätä varmaan ainakaan hetkeen todellisuudessa niin et tiiettäis toisemme. Anteeks jos se häiritsee sua.

~hevoskotka

Annoin kirjeen pöllölle, joka oli tullut istumaan olkapäälleni ja katsomaan kirjoittamistani. Juuri ennen kuin se lähti, voisin vaikka vannoa että se hymyili minulle lohduttavasti. Herätin Ronin ja menimme sitten yhdessä aamiaiselle. Ron voi jo paljon paremmin. Hänellä ei enää ollut silmäpusseja, silmät olivat kokonaan auki, eikä hän enää nukkunut päiväunia. Hän oli kiittänyt Hermionea, ja tyttö oli vain heilauttanut kättään vähättelevästi ja sanonut: "Mitäs pienistä, niinhän ystävät tekevät." Ron oli myös kiittänyt minua, ja minä olin vain hymyillyt hänelle.

Söimme aamiaiseksi kukin omia lemppareitaan ja keskustelimme professoreista.

"Kuka on teidän lempi opettaja?" Hermione kysyi. "McGarmiva" sanoin heti. "Sirius kertoi että heillä oli tapana kutsua häntä Minnieksi tai Äidiksi" lisäsin. "Miksi?" Ron kysyi.

"Mistä minä tietäisin, kysy Siriukselta" sanoin. "Minun pöllöni ei tiedä missä hän on" Ron sanoi. "Käytä sitten Hedwigiä jos se vain käy Harrylle. Käykö se sinulle Harry?" Hermione kysyi. Nyökkäsin. "Okei" Ron sanoi.

Olimme sitten hiljaa ja vain söimme. Kiusallinen hiljaisuus. Yritin kuumeisesti keksiä puheen aihetta mutta mieleeni ei tullut mitään.

(A/N: aivan liian samaistuttavaa.)

"Ai joo, minunkin lempi opettajani on McGarmiva" Ron sanoi, vastaten Hermionen aiempaan kysymykseen. Nyökkäsimme Hermionen kanssa, ja olimme sitten taas kaikki hiljaa.

Kun olimme saaneet syötyä, nousimme ylös ja lähdimme taikuuden historian tunnille. Se oli selvästi tylsin kaikista. Professori Binns oli aave ja selitti asiat erittäin tylsästi. Istuimme paikoilemme muun luokan kanssa, ja Binns aloitti tunnin. En keskittynyt ollenkaan vaan mietin Dracoa. Dracon "komistus" pyöri mielessäni, oliko se pila? Mitä jos se on pila? Sen täytyi olla pila! Mutta entä jos...

"HERRA POTTER!!!! KUULETKO SINÄ?????" Kuulin Binnsin huutavan. Havahduin ajatuksistani, ja katselin hämilläni ympärilleni. Hermione oli vieressäni, ja Binns katsoi minua vihaisesti. "Vihdoin, eihän sinun havahduttamiseen mennyt kuin vain puoli ikuisuutta. Et varmaankaan kuullut kysymystä, joten saanen toistaa sen. Mikä on taikahistorioitsia Amanda Johnsonin kuuluisin kirja?" Binns kysyi.

Ensimmäinen ajatukseni oli: "Kuka". Hermione nojautui korvani lähelle ja kuiskasi oikean vastauksen, kuiskasin hänelle nopean kiitoksen. "Taika tänään verraten eiliseen, professori" sanoin mahdollisimman tyynesti. Binns näytti yllättyneeltä, ja siltä että häntä ärsytti kuinka ei päässytkään paasaamaan minulle kuinka en kuunnellut. "Oikein, 5 pistettä Rohkelikolle" Binns mutisi, vieläkin häkeltyneenä.

Hermione hymyili tyytyväisenä, olihan hän ollut oikeassa.

Tunti päättyi jonkin ajan kuluttua, ja pääsimme välitunnille. Fred ja George kävivät hakemassa Ronin, heillä oli hänelle jotain asiaa. Jäljelle jäi siis vain minä ja Hermione. Sitten Hermione ilmoitti lähtevänsä kirjastoon, mutta minä en tahtonut mukaan joten jäin yksin. Tämä oli pitkä välitunti, joten ajattelin että ehtisin käydä pelaamassa hieman huispausta pihalla.

Olin juuri aikeissa lähteä ulos, kun kuulin jonkun kutsuvan minua: "Potter!"

Käännyin ympäri, ja näin kenet muunkaan kuin Draco Malfoyn. "Niin, Malfoy?" kysyin. "Minne matka?"

Normaalisti olisin sanonut jotain sen tyyppistä kuin "ei kuulu sinulle" tai "painu hiiteen", mutta nyt en jotenkin ollut sillä tuulella, joten sanoin sen sijaan: "Ulos pelaamaan huispausta, miksi kysyt?"

"Saanko tulla katsomaan?" Malfoy kysyi, hän oli samalla meidän keskustellessamme kävellyt luokseni sieltä missä oli ollut, ja seisoi nyt aivan vieressäni. Minua ärsytti, että minun täytyi tuntea tätä tunnetta. En ollut ennen Dracoa tiennyt, mitä kirjoissa tarkoitettiin perhosilla, jotka lentelivät vatsassa. En kyennyt ajattelemaan selkeästi kun hän oli niin lähellä minua, niinpä päädyin vastaamaan: "Toki, mikäs siinä."

En ymmärtänyt mikä minuun oli mennyt, miksen näsäviisastellut tai kiusannut häntä kuten yleensä? Tiesin kyllä olevani ihastunut häneen, mutta se ei ollut aiemmin häirinnyt ajattelemistani.

Löysin itseni kävelemässä luuta kädessä kohti huispauskenttää, Draco Malfoyn kanssa. Tajusin tilanteen, ja ajattelin: "Voi paska."

Mutta en tuntenut oloani epämukavaksi, päin vastoin. Tunsin oloni turvallliseksi häneen ympärillään. Mutten pitänyt siitä mitä Draco sai minut tuntemaan, halusin hallita mitä tunsin, mutta tunteet ennemminkin hallitsivat minua eikä toisin päin.

Ja kun emme yhtään kiusallisempaa aihetta keksineet, niin puhuimme päivän säästä. Sehän oli oikein mukavan aurinkoinen, niin miksei siitä puhuisi ja ylistäisi sitä!

***

Erkanimme Dracon kanssa heti sisälle päästyämme, ja lähdin viemään luutaani takaisin. Vatsassani liiteli varmaan tuhansittain perhosia.

Hermione odotti minua muodonmuutosten ovella, jonne Ron myös pian liittyi seuraamme. Ronilla oli leveä hymy kasvoillaan.

Ron kertoi, että kaksoset olivat halunneet viettää vain aikaa pikkuveljensä kanssa. He olivat käyneet keittiössä herkuttelemassa, pelanneet shakkia, puhuneet tytöistä ja läksyistä, jekuttaneet Voroa, ja vertailleet suklaasammakkokortteja.

Kaikkea sitä ehtii kahdessa tunnissa.