Uusi kirja, taas... Tästä saattaa tulla aika pitkä, tai sit ihan lyhyt. En vielä tiedä.

James Potter pov

Työnsin kärryäni eteenpäin, äidin hössöttäessä ympärilläni. Tylypahkan noitien ja velhojen koulun uusi lukukausi oli alkamaisillaan. Tämä lukukausi olisi minun viidenteni.  Tää vika lause särähtää mullaki korvaan mut annetaan olla pls.

Minä, äitini ja isäni juoksimme puomin läpi, laiturien 9 ja 10 välistä ja päädyimme laiturille 9 3/4. Kiinnitin huomioni ensimmäisenä punaisena loistavaan Tylypahkan pikajunaan. Käännyin katsomaan vanhempiani. Äidin silmät olivat kostuneet, vaikka hän hymyilikin minulle ja isä hymyili minulle hänen olen ylpeä sinusta poika- hymyään. Sitten isä katsoi minua hänen en halua pöllöä koulusta heti ensimmäisenä päivänä- katseellaan. Nyökkäsin hänelle, mutta virnistin huvittuneesti, -koska tiesin että isä tulisi samaan sen pöllön- joka sai isäni pyöräyttämään ihan yhtä huvittuneesti silmiään. Kättelimme isän kanssa hyvästiksi ja kumarruin suudellakseni äitini kättä, mutta hän vetäisikin minut halaukseen.

"Minun tulee ikävä sinua, Jamie." Äitini nyyhki. Taputin häntä lohduttavasti selkään ja katsoin isääni pyytäen apua katseeni välityksellä. Meidän perheessämme käytöstavat olivat tärkeät, emmekä me halailleet yleensä näin pitkään ja voimakkaasti kuin nyt. Ei, en sano ettemme ikinä halaisi, mutta äitini rutisti minua suunnilleen niin lujaa, että ihmettelin miten en vielä ollut pyörtynyt.

"Euphemia," Se on äitini nimi. "anna pojan hengittää, hän tulee taas jouluna." Isäni sanoi, ja kiersi kätensä äidin harteille joka sai äidin päästämään minusta irti. Äiti kaivoi taskustaan nenäliinan ja taputteli sillä hellästi silmäkulmiaan.
"Tiedän, minä vain-" Äiti huokaisi. "Se on ihan tyhmää, onhan tämä jo viides vuosi. Mutta meidän pojastamme on tullut huispauskapteeni ja- Ja hän on niin hyvä tapainen ja- Ja meidän täytyy taas päästää hänestä taas irti." Enenpää äiti ei kyennyt sanomaan ennen kuin hän purskahti kyyneliin.

Kun äiti taas rauhoittui, jätimme hyvästit ja vein arkkuni junaan. Olin yleensä kelmeistä ensimmäinen, joka oli vaunussamme -koska, minä ja perheeni tulimme aina puolituntia ennen kuin juna lähti, kun taas muut kelmit eivät. Remus tuli vartin ennen, Sirius kymmenen minuuttia ennen ja Peter silloin kun juna oli vielä juuri juuri laiturilla-. Nyt kuitenkin näin Peterin kyyhötämässä kelmien vakituisen vaunun penkillä. "Hei, Pete!" Huikkasin iloisesti, samalla kun nostin arkkuni matkatavara hyllylle. Peter nosti päänsä ja katsoi minuun. "Ai. Hei, James." Hän sanoi poissa olevasti. "Mikä painaa?" Kysyin. Olin oikeasti huolissani hänestä. Miksi hän oli ajoissa? Ja miksi hän vaikutti niin surulliselta? Peter huokaisi ja alkoi selostaa tarinaansa siitä, miksi oli ajoissa, ja mitä hänen äitinsä oli hänelle kertonut.

Peter Piskuilan pov

Kaksi tuntia aiemmin

"Peter! Tule alas, minulla on sinulle kerrottavaa!" Kuulin äitini huhuilevan. Kävelin portaat alas alakertaan ja istuin nojatuoliin äitiäni vastapäätä. "Niin?" Äiti näytti surulliselta katsellessaan minua. "Voi Pete. Asiani koskee Penelopea, hän karkasi viime yönä. Hän jätti sinulle kirjeen, tässä, ota se." Äiti sanoi ja ojensi minulle kirjeen, jossa oli riveittäin Penelopen tuhruisella käsi alalla kirjoitettua tekstiä. Aloin lukemaan kirjettä:

Peterille.

Pikkuveli hyvä, olen pahoillani että lähden kertomatta. Tiedän, että ymmärät kun selitän, ja siksi jätän sinulle tämän kirjeen.
En enää kestä olla äidin seurassa. Häntä on kuitenkin mahdoton vältellä tässä talossa. Siksi lähden. Elä syytä itseäsi, olet minulle rakas, ja uskon että minä olen myös sinulle rakas. Kuten tiedät, äiti on panostanut minua hakemaan taikaministeriöön, mutta en halua sinne. Hän on yrittänyt pakottaa minut avioon sen naapurin miehen kanssa. En tahdo sitä. En ole laisinkaan kiinnostunut hänestä, enkä tahdo saataa itseäni onnettomaan elämään. Tiedän, että ajattelet minun olevan itsekäs kun karkaan välttääkseni onnettoman elämän. Mutta kun kasvat, tulet vielä ymmärtämään että mikään ei ole pahempaa kuin elää onnettomana. Elä kerro äidille, mutta olen ostanut talon, ja aion muuttaa maaseudulle, kauas kaikesta. Rauhaan ja hiljaisuuteen. Pöllösi löytää kyllä luokseni, kerroin sille minne menen. Voit siis pitää yhteyttä kanssani, jos vielä tahdot tämän jälkeen. Kerro äidille hyvästit puolestani, en jätä hänelle mitään. Olen pahoillani, jos toivoit jäähyväisiä tässä kirjeessä, mutta niitä en aio sinulle antaa, koska toivon ettei minun ikinä tarvitse.

Rakaudella, Penelope.

Hymyilin kirjeelle, olin hänestä ylpeä. Äiti taisi olla sokea, kun ei huomannut ikinä miten paljon Penelope häntä vihaa. Minä huomasin, ja siksi osasin olettaa tätä. "Miksi sinä hymyilet?! Penelope on juuri lähtenyt omille teilleen, ties minkä pojan perään. Elä vain sano että hän ilmoitti karkaavansa häihin, tai vielä kamalampaa, (mun pää: oR wOrSe, We CoUlD gEt ExPeLleD) hän on tullut raskaaksi!" Äiti kyseli. Tuhahdin, tuo nainen ei todellakaan tuntenut tytärtään yhtään sen paremmin kuin minuakaan.

James Potter pov

Nykyhetki

"Tuo on kamalaa kuulla Pete! Mutta miksi tulit ajoissa?" Kysyn, koska olen yhä hieman hämmentynyt. "En jaksanut enää häntä. Siis sitä naista, jota äidiksi kai pitäisi kutsua." Peter vastasi. "Ahh, aivan. Anteeksi, Peter. Olin ihan tyhmä." "Ei se mitään."

Kului enää vain kymmenen minuuttia, ennen kuin Remus astui sisään, raahaten matka-arkkuaan. "Anna kun autan! Näyttää hastavalta." Huudahdin. Nostin Remuksen matka-arkun ylös, ja tein silloin seuraavan huomioni. Ennen kuin kukaan ehti tervehtiä yhtään ketään huusin, "REMUS!!!!" Remus katsoi minua katseella joka viesti elä jaksa äiti. "No mitä?" Hän kysyi viattomasti. "Olet taas laihtunut!! Olemme puhuneet sinulle tästä lukemattomia kertoja!! Sinun täytyy syödä enemmän!! Äitisikin on varmasti luennoinut sinulle tästä? Mikset voi vain uskoa?!" Räyhäsin hänelle.

Peter oli hiljaa, ja vain katseli ikkunasta ulos. Remus istui alas ja pysyi vaiti. Minäkin istuuduin. "Olen pahoillani." Kuulin hänen kuiskaavan. "Syö vain enemmän ole kiltti." Yritin. "Pyydän jätä asia." Remus pyysi tuimasti.
"Minä en aio jättää sinua rauhaan. Sinun tä-" Totesin vakavasti. En todellakaan aikonut jättää häntä rauhaan. Remus kuitenkin keskeytti minut ja vaihtoi ovelasti aihetta. "Peter! Olet ajoissa! Mistäs moinen?" Peter huokaisi syvään ja aloitti kertomuksensa alusta.

Ei mennyt kuin hetki, siitä kun Peter sai kertomuksensa päätökseen, kun Sirius juoksi sisään. Sirius heitti arkkunsa ylös ja paiskasi oven takanaan. Hän rysähti viereeni penkille ja alkoi nauraa kaksin kerroin, kun kaksi luihiusta juoksi ohi. "Lukkio." Sanoin, ja osoitin ovea sauvallani. Se oli kelmien oma loitsu, ja vain kelmi osasi avata sen.

"Mitä sinä teit tällä kertaa?" Kysyin, rehellisesti huvittuneena. Sirius laski kätensä hartioideni yli, -hän joutui vähän nousemaan penkillä- ja sanoi: "Voi Jamie, mitä minä tuohon vastaisin? Olisinko rehellinen ja sanoisin, että kirosin heidän matka-arkkunsa lentämään ikkunasta ulos? Vai sanonko saman mitä tulen sanomaan rakkaalle Minervallemme kun hän yrittää ottaa pisteitä, eli, en ollut siellä päinkään?" Purskahdimme kaikki nauruun.

"Yhä lyhyt." Remus mutisi, kun olimme rauhoittuneet. "Ja mitähän tuon pitäisi tarkoittaa?" Sirius kysyi kurtistaen kulmakarvojaan. "Että sinun täytyy vieläkin nousta että voit laittaa kätesi Jamesin olkapäille." Remus totesi kasuaalisti. Sirius mulkasi häntä ja minä yritin pidätellä naurua. "Hei hetkonen, Remus! Olet laihtunut! Taas! Sinun ihan tosi pitä-" Sirius aloitti. "ELÄ SINÄKIN JAKSA TAI MINÄ POISTUN TÄSTÄ VAUNUSTA!!" Remus huusi.

Tuli hiljaisuus. Sitten Sirius nyökkäsi ja skannasi vaunua katseellaan. Hän huomasi silloin Peterin. "Heii, Petee!! Miten olet nyt jo täällä?" Peter huokaisi taas, lähes ärtyneesti, ja toisti jälleen tarinansa. Peterin tarinan aikana juna nytkähti liikkeelle ja matka alkoi.

Peter päätti tarinansa ja kääntyi tähyilemään ulos ikkunasta. Siitä näkyi jotain Englantilaisia maalaismaisemia.

Lily Evans pov

"Sev! Lopeta! Jos et lopeta joudun ottamaan sinulta pisteitä!!" Huusin Severukselle joka leijutti jotain tois-luokkalasita korpinkynttä ilmassa. Severus lopetti taian ja korpinkynsi rysähti maahan. Korpinkynsi pinkaisi heti pakoon. "Hän tuli jakamaan 'viisauksiaan' minulle!" Severus sanoi. "Hän oli kyllä ihan oikeassa siinä, että-" "Lopeta Lils." "Anteeksi." Lähdimme kävelemään käytävää eteenpäin, keskustellen ties mistä. Lopulta ajauduimme väittelemään noidankattiloiden parhaasta väristä. "Musta on ainoa oikea." Severus totesi päättäväisesti. "Niin.. Mutta kuvittele nyt miten kauniilta punakultainen näyttäisi!!" Kommentoin. "Rohkelikot." Severus sanoi pyöräyttäen silmiään.
"Mitä meistä?" "Te olette aina niin ylimielisiä. Esimerkiksi Potter, luulee aina olevansa kaikkia muita parempi. Ja sitten se hänen ystävänsä Musta. Petturi ja ihan yhtä ylimielinen." "Sanotko sinä minua ylimieliseksi?" Kuiskasin. Huomasin että silmäni sumentuivat hieman. "Ei, et sinä. Anteeksi Lils." Severus pahoitteli ja kietoi kätensä ympärilleni. Nojauduin häntä vasten ja pyyhin silmäni.

Jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa. Sitten muistin yhden asian. "Anteeksi Sev. Olen valvojaoppilas, minun kuuluisi mennä hakemaan Remus ja mennä hänen kanssaan valvojaoppilaiden vaunuun." Ilmoitin pahoittelevaan sävyyn. "Ai.. Hei hei sitten, Lils." Halasimme, ja lähdin sitten kohti kelmien vaunua.

Koputin oveen. "Kuka?" Kuului huuto. "Lily Evans." Ilmoitin. Oven lukko naksahti ja pääsin astumaan sisään. "Evans! Mikä mukava yllätys-" Potter aloitti. "En tullut takiasi. Remus, tule mennään. Meidän pitää mennä valvojaoppilaiden tapaamiseen." "Aivan, joo. Minä tulen." Remus sanoi ja laski kirjansa. Hän nousi ylös, jätti heipat muille kelmeille ja tuli perääni. Lähdimme sitten kohti valvojaoppilaiden osastoa asetellen merkkejämme paikoilleen.

"Mikä on?" Kysyin puoli matkassa. "Vaikutit meinaa tuohtuneelta." "Ai? Öö.." Remus huokasi. "No Sirius ja James vaan kommentoivat taas painoani ja se ärsyttää minua etteivät he anna asian olla." "MITÄ?! LUULIN ETTÄ HE OLIVAT MYÖS YSTÄVIÄSI!!! ETTÄ KEHTAAVAT HAUKKUA SINUA PÄIN NAAMAA!!! JA VIELÄ 'TAAS'." Huusin. "Lily rauhoitu. He vain sanovat että olen liian laiha ja minun pitäisi syödä enemmän." Remus tarkensi. "Ai.. Tuota.. Anteeksi, luulisin?"

Pääsimme valvojaoppilaiden vaunun ovelle, ja koputin siihen. Oven avasi johtajatyttö joka hymyili meille aurinkoisesti. Huomasin, että tyttö oli puuskupuhista. Astuimme sisään ja kävimme istumaan.

Kun sitten kaikki valvoja oppilaat olivat kerääntyneet paikalle, johtajatyttö ja -poika aloittivat puheen.

"Tervetuloa vanhat, sekä uudet valvoja oppilaat. Minä olen johtajatyttö, Anna Jones puuskupuhista, ja tässä on johtajapoika, Markus Heasewell, korpinkynnestä. Jaamme nytten teille partiointi vuorot."

Minä ja Remus pääsimme partioimaan rohkelikkojen vaunuja. Remus meni heti kelmien vaunuun ja vannotti heitä olemtatta tekemästä mitään meidän partiointimme aikana. Yritin lisätä ettei myöskään koko lukuvuonna mutta siihen vain Remus pyöräytti silmiään ja sanoi: "Luuletko tosissasi että voit estää meitä?" Vastasin etten tietenkään samalla kun Musta ja Potter nauroivat kaksin kerroin ja Piskuilan yritti saada heitä taas hengittämään.

Partiointi meni toisin sanoen loistavasti, koska kelmit eivät tehneet mitään. Kävimme raportoimassa loistavan partoinnin johatjapojalle, ja menimme sitten omille teillemme. Minä tyttöjen vaunuun, Remus kelmien vaunuun.

"Lily! Vihdoinkin olet takaisin!" Marlene huusi ja syöksyi rutistamaan minua. "Lils!!" Mary henkäisi ja syöksyi hänkin halaamaan minua. Dorcas hymyili minulle vaivaantuneesti. Minä hymyilin hänelle kohteliaasti. Dorcas oli Marlenen tyttöystävä. He olivat tulleet kaapista viime lukukauden lopulla.

Marlene istahti Dorcasin syliin ja alkoi sitten lörpötellä kesästään. Kuuntelin häntä mielelläni. Hänellä oli ihmeellinen taito saada asiat kuulostamaan mielenkiintoisilta.

Mary oli jästisyntyinen, kuten minäkin. Hän oli käynyt tekemässä ties mitä kesällä.

"Entä sinä Lils? Mitä sinä teit kesällä?" Mary kysyi. "Ai, minä? Öö, no en sen ihmeelisempiä. Kävin uimassa ja luin paljon. Petunia löysi itselleen uuden porsaan, jota kai sanotaan myös Vernon Dursleyksi." Tytöt purskahtivat nauruun heitolleni, minäkin virnuilin. Jotenkin sitten päädyimme keskustelemaan siskoni Petunian, mies mausta.

Aika kului kuin siivillä, siinä jutellessa ja pian kärrynoita saapui. "Mitä neideille saisi olla?" Kärrynoita kysyi. Dorcas otti suklaata, Marlene Berty Bottin joka maun rakeita, Mary ei ottanut mitään, enkä minäkään ottanut. Meillä ei ollut kaljuunoita joilla maksaa, jästisyntyisiä kun olimme.

Pian jo kuulimme pauketta käytävästä ja säntäsin katsomaan, koska olin valvojaoppilas. Käytävä oli täynnä sontaa. Ärähdin.

"TULEJO POTTER. TULEJO MUSTA." Huusin loitsut. Molemmat pojat syöksyivät minua kohti ja pysähtyivät eteeni. Molemmat virnuilivat ja se oli erittäin ärsyttävää. Otin molempia kiinni solmioista ja kiskoin heidän naamansa minun naamani tasolle. "Kaksi viikoa. Kummallekkin. Saatte itse selittää professori McGarmivalle, miksi olette ansainneet jo nyt jälki-istuntoa. Ja lähetän pöllöt koteihinne, niin ehkä voisitte oppia, vaikka onkin epätodennäköistä." Sihahdin ja päästin irti. "Kuuraannu." Mutisin ja kaikki sonta hävisi. Sitten marssin takaisin vaunuun.

Otin esiin sulkakynän, mustepullon ja pergamenttia. Loihdin ne leijumaan ja sanelin niille. Tytöt katsoivat minua ensin hämillään mutta sitten tajusivat.

"Hyvä herra ja rouva Musta. Minun on ilmoitettava että poikanne, Sirius Musta, oli osallisena sontapommien räjäyttämisessä Tylypahkan pikajunassa. Lily Evans, valvojaoppilas." Kiepautin sauvaani ja perganemtti sujahti kirjekuoreen. Aloitin sitten seuraavan kirjeen. "Hyvä herra ja rouva Potter. Minun on ilmoitettava että poikanne, James Potter, oli osallisena sontapommien räjäyttämisessä Tylypahkan pikajunassa. Lily Evans, valvojaoppilas." Kiepautin sauvaani, ja toinenkin kirje sujahti nimikoituun kirjekuoreen. Sitten heilautin sauvaani taas, ja kaikki lensivät matka-arkkuuni.

"Taasko he?" Dorcas kysyi ällistyneenä. "Kukas muukaan?" Naurahdin.

———

Omg miten tästä tuli näin pitkä?! Oon aika ylpee pakko sanoo. Nyt pitää vaan vielä toivoa että joku lukeeki tätä😅.

Nyt on 9.8.2022. klo 22.29. ku sain ekan kerran valmiiks. Mun pitää vielä oikolukee tää ja nii. Muokata vielä kuvausta ja muuta. Kiitos jos luit, kommasit ja votesit!! Se merkkaa mulle paljon, ja saan siitä motivaatiota.

Hassua, että tämäkin tarina, kuten niin moni muukin mun kirjottama, on alkanu sillä että oon vaa alkanu kirjottaa ilman minkään laista ideaa.

Ootte rakkaita!❤️

AuroraKivi

[sanat 2003]