Saavuttuaan portista linnan ulko pihalle, kaikki huokasivat helpotuksesta. Amelia katsoi ympärilleen. Kaikki ei näyttänyt samalta kuin puistossa. Kaikki näytti ihan kuin elokuvassa. He olivat nyt sillalla, joka johtaa hirviön linnaan, ja heidän takana portti näytti johtavan metsään, mutta todellisuudessa he tiesivät että se johti takaisin puistoon, jota nyt peitti pimeys. Näytti siltä ​​että portti ei vain estänyt pimeitä olentoja saapumasta linnaan, vaan myös esti pimeyden leviämistä ja oli eristänyt alueen koko puistosta turvapaikkaksi. Linnan alue oli valoisampi kuin koko puisto. Tai ainakin luonnollisen valoisa, koska aurinko oli laskemassa. Amelia ei ollut varma siitä, meneekö aika eri tahtiin vai oliko hän tajuton pitkään luolassa. Joka tapauksessa Amelia oli helpottunut, ettei kaikkia ole peitetty pimeyteen. Hän toivoi, että kuu myös loistaisi lohduttaen kaikkia yöllä.

"No, nyt tiedän miksi he eivät tule tänne." Hiirityttö sanoi kävellessään sillan reunaa pitkin. Kaikki pienet eläimet kävelivät sillan reunaa pitkin, kun taas Amelia, Wilhelmiina, pikku Jussi ja Topi kävelivät siltaa pitkin.

"Kuka sinä muuten olet?" Sebastian kysyi.

"Ja kuinka tiesit, etteivät nuo olennot pysty sietämään tulta?" Dawson lisäsi.

"Yksinkertaista, hyvä tohtori." Hiirityttö aloitti ja kääntyi ympäri katsomaan heitä kävellen takaperin. Tuo lause kuulosti niin tutulta. "Se, että he panivat koko puiston pimeyteen, ei voi olla pelkästään pelottelua ja vallan osoitusta. Selvä syy miksi he tekivät tämän on että nämä mustat olennot, joita kutsutaan 'varjo-kuoriksi', eivät voi sietää tulta, auringonvaloa ja lämpöä. Kun ne ilmestyivät ensimmäisen kerran oli pilvistä, mikä peitti auringon ja antoi heille mahdollisuuden levitä ja pelotella ihmisiä, johtaen sitten siihen että pimeys levisi puiston ympärillä. Nyt heillä on mahdollisuus liikkua ja etsiä hahmoja ilman että palavat poroksi." hän pysähtyi ja katsoi heitä kaikkia, jotka olivat yllättyneitä kuvauksestaan. "Voi, unohdin esitellä itseni, nimeni on Elizabeth."

"Oletko myös Keksitty?" Topi kysyi.

"Kyllä. Kyllä, minä olen."

Tässä Olivia tajusi, mistä tarinasta hänet oli luotu, ja meni halaamaan häntä onnellisina.

"Oletko meidän tarinastamme?" Olivia kysyi katsoen Elizabethia. Elizabeth hymyili hänelle. Voisi sanoa, että hän oli vuoden tai kaksi vuotta vanhempi kuin Olivia.

"Kyllä, minä olen" hän sanoi hänelle. Jopa Dawson tuli lähelle häntä. Ei ihme, että hän kuulosti aivan Basililta. Itse asiassa tapa kuinka hän tiesi, että hän on lääkäri, ja miten hän selitti... Voisiko se olla ...

"Oletko jollain tavalla sukua Basil Hiirelle?" Dawson kysyi.

"Olen hänen sisaren-tyttärensä" Elizabeth selitti.

"No, teissä on jotain yhteistä" Dawson myönsi.

"Hyvä on. Voimmeko jatkaa keskustelua sisällä. Alkaa olla pian pimeä, siis hyvällä tavalla." Elizabeth ehdotti. Kaikki olivat yhtä mieltä ja jatkoivat matkaansa linnaan.

Tultuaan Linnan sisäänkäynnille he koputtivat ovelle ja se avautui päästäen heidät kaikki sisään. Amelia oli melko hämmentynyt ja katseli ympärilleen. Kaikki oli niin kuin elokuvassa, paitsi että sisällä oli myös muita Disney-hahmoja. Suurin osa heistä oli sivuhahmoja. Kuten Aladdinin taikamatto ja Abu, muutamat koirat Kaunottaresta ja Kulkurista ja Oliver ja kumppanista, kissat Aristokateista ja monet muut hahmot. Ennen kaikkea lumottuja huonekaluja, jotka auttoivat muita hahmoja. Ainakin koirat tuntuivat pitävän lumoavasta jalka-tuolista. Könni ohjasi muita huonekaluja auttaakseen toisia, rouva Pannu ja Kippo tarjosivat lämmintä juotavaa, kun taas Lumiére piti kaikki lämpimänä. Hirviön linnasta oli tullut jonkinlainen turvakeskus.

Kaikki olivat töissä ennen kuin he näkivät Amelian ja jäivät tuijottamaan häntä, Wilhelmiinaa ja Elizabettia. Amelia katsoi kaikkia tuntien vähän nololta mutta myös sääliä heitä kohtaan. He kaikki olivat täällä varjo-kuorien takia. Amelia alkoi huolestua, että kaikki päähenkilöt olivat poissa.

Hän käveli portaita kohti. Niiden päässä seisoi Samu sirkka. Myös hän hämmästyi nähdessään Amelian. Hän hyppäsi ja laskeutui sateenvarjollaan portaiden alaosaan.

"Uskomatonta!" Samu sanoi. "Oikea ihminen täällä."

"Hän ei ole mikä tahansa ihminen" Sebastian selitti. "Hänellä on Keksittyjä." Hän sanoi osoittaen Wilhelmiinaa ja Elizabethia. Kaikki he olivat vielä enemmä hämmästyneitä.

"Meillä saattaa sittenkin olla vielä toivoa ..." Samu sanoi.

"Mitä tarkoitat?" Amelia kysyi.

"Emme tiedä kaikkea, mutta tiedämme, että kaiken tämän pimeyden takana on joku, joka kutsuu itseään 'Pimeyden Mestariksi'." Samu alkoi selittää. "Emme tiedä kuka hän on tai mistä hän on kotoisin, mutta hän on lisännyt joukkoonsa jokaisen tarinan pahikset ja vanginnut jokaisen päähenkilöt."

"Jopa Mikkin ja muut?" Amelia kysyi.

"Pelkäänpä etten tiedä mitä heille tapahtui, mutta... pelkäämme pahinta." Samu myönsi.

Amelia haukkoi henkeä ja vajosi lattialle. Tämä ei voi olla totta.

"Antakaa meidän auttaa." Wilhelmiina sanoi. Tämä kiinnitti kaikkien huomiot häneen. "Me emme ole päähenkilöitä tai sivuhahmoja."

"Meidät on keksitty teidän tarinoistanne." Elizabeth jatkoi. "Meidät on keksitty tukemaan päähenkilöitä ja oppimaan heiltä erilaisia ​​asioita." Kaikki alkoivat nousta ylös ja kuunnella heitä.

"Pahikset saattavat jo tuntea heidän jokaisen liikkeensä, mutta he eivät tunne meidän". Wilhelmiina jatkoi.

"Voimme pelastaa heidät", Elizabeth sanoi. Salin nuorimmat hahmot olivat vakuuttuneita heidän sanoista.

"Se on totta." Samu sanoi. "Teillä Keksityillä on se etu. He eivät tiedä mitään teistä. Onko teitä enemmän?"

"Voit kysy häneltä" Elizabeth sanoi ja osoitti Ameliaa. Amelia katsoi heitä kaikkia.

Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun seisoit luokan edessä ja sinusta alkoi tuntua että kaikki katsovat sinua ja aloit pelätä tekeväsi jotain tyhmää tai kiusallista, mikä saisi muut nauramaan sinulle, Amelialla oli tuo sama tunne juuri nyt, paitsi että naurun sijaan hän pelkäsi madaltavan ilmapiiriä ja masentaisi kaikki uudelleen.

Samu huomasi, että Amelia oli hermostunut vastaamaan, joten hän ajatteli auttaa häntä vähän että hän rauhoittuisi. "Mikä sinun nimesi on, nuori neiti?" hän kysyi häneltä.

"Amelia" hän vastasi.

"Seuraisitko meitä?" Samu ehdotti ja osoitti ylös vasemmanpuoleiseen portaikkoon. Amelia katsoi ylös. Jos hän muisti oikein, nuo portaat johtavat länsisiipeen, missä hirviö piti lumottua ruusua. Amelia laski kätensä, jota Samu pystyisi seisomaan kätensä päällä ennen kuin hän alkoi kävellä portaita ylös. Wilhelmiina ja Elizabeth seurasivat heitä pikku Jussin, Dawsonin ja Lumiéren seurassa. Olivia ja Topi pysyivät alakerrassa muiden kanssa, jotka jatkoivat päivittäistä toimintaansa.

_____♡🖤♡_____

Amelia käveli pimeässä käytävässä länsisiiven torniin. Paikka ei vaikuttanut niin pelottavalta niin kuin hän muisti elokuvassa. Ehkä se johtuu siitä, että se tuntui pelottavalta, kun Belle ei ollut vielä varma paikasta ja ennen kuin hän alkoi pitää hirviöstä. Joo, se johtuu todennäköisesti siitä. Paikka tuntui nyt aivan ​​kuin hän kävelisi omassa kodissaan yöllä, paitsi että hän ei kuullut vanhempiensa kuorsausta.

Saavuttuaan suurten ovien eteen, Samu sirkka hyppäsi Amelian käsistä olkapäälleen, jotta hän pystyisi avaamaan ovet. Ovien avaamisen jälkeen Amelia käveli hiljaa sisään. Aivan kuten käytävällä, huone ei vaikuttanut pelottavalta. Paikka oli puhdas ja hiljainen. Ainoa valo tuli ulkoa parvekkeelta missä kuu loisti suoraan sisälle. Parvekkeen lähellä oli pöytä, jossa oli lasivitriini ja sen sisällä lumottu ruusu.

Amelia käveli lähemmäs ruusua pitäen kätensä yhdessä. Hän ei halunnut työntää pöytää, puhumattakaan vitriiniä, joka saattoi vahingoittaa ruusua, kuten elokuvassa.

"Älä huoli, mademoiselle." Lumiére sanoi ja hyppäsi pöydälle. "Pimeyden lankeamisen jälkeen tämä paikka on ollut suojassa pimeyden vaikutuksilta ja estänyt varjo-kuoria tulemasta tänne, ruusun ansiosta."

"Joten se ei kuihdu?" Amelia kysyi.

"Ei ainakaan vielä" Samu sanoi ja laskeutui myös pöydän päälle ja käveli ruusun luo. "Näyttää siltä, ​​että tätä lasivitriiniä on myös muutettu." Amelia tuli lähemmäksi katsomaan tarkemmin. Lasivitriini oli erilainen kuin elokuvassa. Sen sijaan että se olisi ollut pyöreäpohjainen, sillä oli nyt neljä kulmaa, ja niistä näyttää puuttuvan jotain.

"Onko niillä jotain merkitystä?" Amelia kysyi.

"Emme ole aivan varmoja, mutta ehkä niillä on jotain tekemistä Disney Worldin neljän huvipuiston kanssa tai jotain aivan muuta."

"Magic Kingdom ei siis ole ainoa." Elizabeth sanoi tullessaan pöydälle ja kävellessä lasivitriinin luo. "He yrittävät ottavat haltuunsa kaikki Disney-huvipuistot."

"Tiedätkö mikä on muiden puistojen tilanne?" Wilhelmiina kysyi.

"Kaksi niistä on kohta heidän vallassa. Olemme seuranneet heitä taika peilin läpi." Lumiére sanoi osoittaen maagista käsipeiliin. "Monet ovat tulleet tänne muista puistoista päästäkseen suojaan."

"Entä muut hahmot?" Amelia kysyi.

"Joko piilossa tai siepattu." Pikku Jussi kertoi. "Topi ja minä tulimme juuri Animal Kingdomista."

"Onko pimeys myös siellä?" Wilhelmiina kysyi.

"On, mutta ei niin levinnyt niin kuin täällä, se kasvaa edelleen siellä."

"Mutta sitä he yrittävät." Elizabeth sanoi. "Ne aloittivat Magic Kindomista, koska se oli ensimmäinen puisto, josta kaikki saivat alkunsa Nyt kun suurin osa puistosta on heidän vallassa, muut puistot ovat helppo vallata."

"Kuulostat ihan samalta kuin Basil" Dawson sanoi.

"No, minut keksittiin olemaan sukua hänelle." Elizabeth myönsi.

"Mielenkiintoista." Samu sanoi. "Joten sinulla on joitain kykyjä päähenkilöiltä."

"Kun keksin heidät, ajattelin enimmäkseen minut sopivassa roolissa noissa tarinoissa. Kuten Wilhelmiina tulee alkuperäisestä tarinasta Puna-Will." Amelia myönsi.

"No, hän on aika punainen." Pikku Jussi vitsaili.

"Ha-ha. Hauska" Wilhelmiina vastasi.

"Onko sinulla muita?" Samu kysyi.

"Kyllä, mutta ajan myötä jotkin ovat muuttuneet tai olen unohtanut heidät. Nämä kaksi ovat kuitenkin niitä joita en ole unohtanut, koska Robin Hood ja Basil Hiiri Mestarietsivä ovat mun suosikkeja." Amelia myönsi. Pikku Jussi ja Dawson hymyili hänelle.

"Ei se mitään." Samu sanoi. "Tärkeintä on, että sinulla on kyky kuvitella heidät."

Juuri sitten tuli takki-teline, joka toi kirjan ja antoi sen Amelialle. Kirjalla ei ollut nimeä. Amelia avasi sen ja näki sen olevan tyhjä. Sitten Jiminy ojensi hänelle sulkakynän.

"Kokeile", hän sanoi.

Amelia ei ollut varma mitä hänen piti tehdä, muut kuitenkin näyttivät tietävän, joten hän otti kynän käteensä, ennen kuin hän katsoi tyhjää paperiarkkia ja huokaisi syvään. Mitä hänen pitäisi tehdä? Kirjoittaa? Piirtää? No, hän ei ole niin paha piirtämään. Koulussa hän piirsi aina ennen kuin opettaja saapui luokkahuoneeseen ja tauon aikana. Myös muut lapset jäivät joskus katsomaan hänen piirroksiaan.

Amelia yritti nyt miettiä mitä piirtää. Ehkä jotain, joka on vielä hänen muistissaan. Hän ajatteli pitkään ennen kuin kynä alkoi koskettaa paperin pintaa. Piirrättäessään hänen läheisyydessä alkoi ilmestyä pieniä kirkkaita pisteitä, aivan kuin tulikärpäsiä, jotka syttyivät pimeässä. Vielä enemmän piirtäessään nämä valopilkut kirkastuivat ja kasvoivat, kunnes niistä tuli yksi iso hehkuva pallo, jonka sisäpuolella alkoi kehittyä pieni olento. Lisätessään yksityiskohtia piirustukseen, hahmo alkoi näkyä tarkemmin valossa. Se näytti aavikko-kettulta, jolla oli erityiset vihreät jäljet ​​hartioissaan ja päässään. Mutta ennen kuin Amelia lopetti piirtämisen, valo häipyi ja pieni kettu seisoi keskellä lattia. Kaikki katsoivat pientä kettua.

"Oih!" Wilhelmiina sanoi ihaillen.

"Se on melko pieni." Pikku Jussi sanoi.

"Uskomatonta." Samu myönsi.

Pieni kettu näytti pelästyneeltä ja perääntyi vähän. Tuntien sen oman luonteensa, Amelia käveli rauhallisesti sitä kohti ja otti sen varovasti syliinsä ja alkoi silittää sitä. Pieni kettu alkoi rauhoittua ja katsoi muita.

"Tein hänestä vähän ujo. Mutta hän osaa olla rohkea tarpeen tullen ." Amelia sanoi.

"Mistä tarinasta hän on?" Dawson kysyi.

"Leijonakuningas. Hänen nimensä on Kilera."

"No, se selittää paljon. Tuo laji on yleinen Afrikassa." Samu sanoi. "Onko niitä lisää?"

"Jonkin verran, mutta en ole aivan varma heistä. Viimeksi kun keksin heidät, olin pieni ja minulla oli ehkä liian vilkas mielikuvitus."

"Ei se haittaa. Voit ajatella ihan rauhassa, kunnes olet valmis." Samu sanoi.

"Mutta entä nuo varjo-kuoret ja ...?"

"Niin kauan kuin ruusu on kunnossa, olemme turvassa." Samu huomautti.

"Ja sitten kun olemme löytäneet tavan voittaa heidät, voit palata omaan maailmaasi" Dawson sanoi.

"Voinko?" Amelia kysyi.

"Vain jos onnistumme voittamaan Pimeyden Mestarin ja varjo-kuoret. Jos emme, meillä ei ole enää Disney-taikuutta, joka voisi tehdä sen." Samu sanoi.

Amelia katsoi kaikkia huoneessa olevia. Jos hän voi koskaan palata omaan maailmaansa, heidän on voitettava Pimeyden Mestari ja Varjo-kuoret. Muuten kaikki Disney-tarinat unohdetaan kokonaan ja lapset eivät enää usko unelmiin ja maailma olisi paljon synkempi ja julmaa. Amelia katsoi hahmojaan, jotka olivat valmiita auttamaan. Jopa pieni Kilera, joka katsoi häntä luottavaisesti.

"Teen parhaani" hän sanoi. Samu sirkka nyökkäsi ja hyväksyi vastauksensa.

"Me kaikki yritämme." Wilhelmiina selitti. Tämä sai heidät hymyilemään.

Tässä alkoi Amelian Disney -seikkailu